Impossible Man
Suomalainen puoliverinen
ori, 169cm, rautias |
Syntynyt 15.12.2017, 3-vuotias
Kouluratsu (taso GP) koulutuksessa |
Kasvattaja ja omistaja Ida VRL-14407
VH18-031-0200 |
KV-I (Rakenne: 8, Käynti: 1, Ravi: 2, Laukka: 2, Lisäpisteet: 2, Suku: 8.5, Laatupisteet: 10 = 33.5p)
Mikä Ilpoa ei pelota, ei tarkoita, etteikö muut sitä säikkyisi. Tämä ori on rautahermoinen, jota ei kiinnosta räjähdykset tai posahdukset, saatikka naapurin uusi postilaatikko. Oria ei hetkauta, vaikka ratsastaja tai hoitaja vaihtuisi lennosta, eikä sitä paljon ympäristön muutoksetkaan kiinnosta. Ilpoa ottaa kaiken vastaan samanlaisella veitikkamaisella asenteella, jolla hän suhtautuu koko elämiseensäkin. Koskaan ei ole tylsää, muttei asioita kuitenkaan mitenkään vakavasti tarvitse ottaa! Tämä ilkikurisuus on toki tuonut mielenkiintoisen lisän tämän kouluhevosen kouluttamiseen, mutta siitä tuonnempana.
Ilpon kanssa saa pitää kiinni hatuistaan, puhelimistaan, hanskoistaan ja oikeastaan kaikesta irtoavasta. Rautias on aina hamuamassa jotain, tarviten koko ajan jotain millä leikkiä. Välillä tämä aiheuttaa erittäin raivostuneita huudahduksia tallin käytävillä – varsinkin jos Ilpo päätti, että tällä kertaa olisi hyvä antaa vähän lisävauhtia eteen kumartuneelle ihmisille – mutta yleensä nämäkin tilanteet hoituvat sillä, että ori sidotaan molemmin puolin kiinni. Eläinlääkäriä tämä ei pelkää, kengittäjän pyllyäkin vain tökkii turvallaan, yrittäen etsiä jotain syötävää. Se hyvä puoli orin turvan käytössä on, että ihmisiin tämä ei ole vielä kertaakaan hampaitaan käyttänyt. On todennut, että erittäin mojovat nuolaisut ovat ihan yhtä hyviä.
Ratsastaessa orin kanssa saa aina hetken keskustella, että tehdäänkö töitä oikeasti, vaiko löysin rantein. Voimaa, kykyä ja rakennetta löytyy aina tappiin saakka, mutta yleisesti ottaen Ilpo haluaisi vaan mennä höntsäilemään metsään. Kun yhteinen sävel kuitenkin löytyy, muuttuu ori silminnähden komeaksi ja mahtavaksi kouluratsuksi joka kuuntelee ratsastajansa pienimmän avun ja tekee kaiken aina parhaimman kykynsä mukaan. Kyvykäs kilparatsu myös muuttuu erittäin mukavaksi maastokaveriksi tarpeen vaatiessa ja näin ollen, Ilpo on yksinkertaisesti vaan ihan paras tapaus. Kunhan jaksaa pitää itselläkin sen huumorin mukana.
Kilpailupaikalla ori on, toisin kuin olettaa saattaa, aivan täysin mukana alusta saakka. Silloin ei pelleillä, eikä yritetä letityskampaa pölliä hoitajalta, vaan seistään ylväänä. Saattaapa tämä ori silloin jopa hieman kiljua ohi tanssahteleville neideille, sekä mylviä toisille oreille, vaikka siihen se uhittelu sitten jääkin. Itsevarmuus on selkeää ja tuntuukin, että ori ei hengitä rennosti ennen kuin vasta sitten, kun kilpailuista on selvitty ehjin nahoin kotiin. Kotona pellavapuuro rentouttaa ja ori voi vihdoin hengittää, palaten siihen normaalin, Hessu Hopo -moodiinsa.
Ilpon kanssa saa pitää kiinni hatuistaan, puhelimistaan, hanskoistaan ja oikeastaan kaikesta irtoavasta. Rautias on aina hamuamassa jotain, tarviten koko ajan jotain millä leikkiä. Välillä tämä aiheuttaa erittäin raivostuneita huudahduksia tallin käytävillä – varsinkin jos Ilpo päätti, että tällä kertaa olisi hyvä antaa vähän lisävauhtia eteen kumartuneelle ihmisille – mutta yleensä nämäkin tilanteet hoituvat sillä, että ori sidotaan molemmin puolin kiinni. Eläinlääkäriä tämä ei pelkää, kengittäjän pyllyäkin vain tökkii turvallaan, yrittäen etsiä jotain syötävää. Se hyvä puoli orin turvan käytössä on, että ihmisiin tämä ei ole vielä kertaakaan hampaitaan käyttänyt. On todennut, että erittäin mojovat nuolaisut ovat ihan yhtä hyviä.
Ratsastaessa orin kanssa saa aina hetken keskustella, että tehdäänkö töitä oikeasti, vaiko löysin rantein. Voimaa, kykyä ja rakennetta löytyy aina tappiin saakka, mutta yleisesti ottaen Ilpo haluaisi vaan mennä höntsäilemään metsään. Kun yhteinen sävel kuitenkin löytyy, muuttuu ori silminnähden komeaksi ja mahtavaksi kouluratsuksi joka kuuntelee ratsastajansa pienimmän avun ja tekee kaiken aina parhaimman kykynsä mukaan. Kyvykäs kilparatsu myös muuttuu erittäin mukavaksi maastokaveriksi tarpeen vaatiessa ja näin ollen, Ilpo on yksinkertaisesti vaan ihan paras tapaus. Kunhan jaksaa pitää itselläkin sen huumorin mukana.
Kilpailupaikalla ori on, toisin kuin olettaa saattaa, aivan täysin mukana alusta saakka. Silloin ei pelleillä, eikä yritetä letityskampaa pölliä hoitajalta, vaan seistään ylväänä. Saattaapa tämä ori silloin jopa hieman kiljua ohi tanssahteleville neideille, sekä mylviä toisille oreille, vaikka siihen se uhittelu sitten jääkin. Itsevarmuus on selkeää ja tuntuukin, että ori ei hengitä rennosti ennen kuin vasta sitten, kun kilpailuista on selvitty ehjin nahoin kotiin. Kotona pellavapuuro rentouttaa ja ori voi vihdoin hengittää, palaten siihen normaalin, Hessu Hopo -moodiinsa.